Sano ettei ne saa mua ansoihinsa lankeamaan, epäjumaliin uskomaan.
Olavi Uusivirta -- Hautalaulu
Joo joo, Halloween/pyhäinpäivä/mikä ikinä kullekin meni jo, tiedostan asian. Mutta tarkoitushan ei ole puhua niistä kaikista elävistä tai vähemmän elävistä jo edesmenneistä tai rauhattomista ei-niin-lepäävistä sieluista, vaan niistä joita tulee kohdattua aina silloin tällöin, viimeisen kuukauden-kahden aikana turhankin liikaa.
Kaikki varmaankin tietävät sen tunteen, kun joku ennen tärkeä ihminen/asia johon liittyy muistoja menneisyydestä hyppää elämääsi edes sivuten. Se hämmennys, ne takaumat, se tunnevyöry mikä tuoreeltaanumpeutuneissa ruhjeissa ja jäljissä saavat aikaan jäätäviä reaktioita. Näitä tällaisia kohtaamisia minä kutsun haamuiksi, kummitteleviksi ajatuksiksi, kummituksiksi. Voin toki myös kohdata Ihmisen, jonka kanssa jaan enemmän tai vähemmän kuin mitä ehkä haluaisin.
Ehkä jo sanasta voi päätellä, että kyseessä ei ole mikään kaikkein positiivisin asia. Olisikin. Kyllä niitä varmasti on olemassa sellaisia kivojakin, mutta minulla niitä sattuu harvemmin varsinkin oman lukioni ympäristössä.
Sellainen kohtaaminen menneisyyden kanssa satuttaa, vaikka miten kuvittelisi päässeensä yli. Se voi yhdistyä paikan ja ihmisen, asian ja ihmisen, asian ja paikan, musiikin ja ihmisen/paikan kanssa.. Tässä taannoin onnistuin pilaamaan päiväni sellaisella kombinaatiolla. Kuljin kouluun ja kuuntelin sellaista tiettyä Biisiä. Fiilis alkoi olla jo ihan jees, ei siinä, Kappale ei aiheuttanut itsessään mitään hirveitä reaktioita, en kuollut siihen. Mutta sitten näin erään Ihmisen, jonka kanssa yhteinen historia ei vieläkään ole sinut nykyisyyden kanssa. Yhdessä Ihmiseen yhdistyvä Kappale sai askeleeni nopeutumaan ja pian löysinkin itseni istumasta aulan sohvalta miettimässä, miten hengitetään.
Sitten ne toisenlaiset haamut voivat olla myös sanoja. Tällaiset sanat ovat aiemmin käytyjä keskustelujen paloja, koko keskusteluita tai ihan yksinkertaisesti vain sanoja, joita ei tahtoisi tietyltä ihmiseltä kuulla uudestaan, tai jotka tuovat niin vahvat takaumat, ettei tiedä miten eläisi niiden kanssa. Juuri kun luulen, että mikään niistä ei enää haavoita tai tunnu pahalta, jostain pelmahtaa Kummitus sanojen kanssa, enkä enää tiedä, miten päin olisin.
Ei ne ole kummituksia jos ne kävelee vastaan
ne on vain haamuja
aavistuksia jostakin joka oli joskus oleva
Ei ne pure, kylmää vaan
ja saavat toivomaan kuolemaa
kun pakottavat kohtaamaan
menneen mahdin
tulevaisuudelle
ne määräävät tahdin
vaikka ne hautaisi rauhassa lepäämään
~Myrsis -13
Kaikki varmaankin tietävät sen tunteen, kun joku ennen tärkeä ihminen/asia johon liittyy muistoja menneisyydestä hyppää elämääsi edes sivuten. Se hämmennys, ne takaumat, se tunnevyöry mikä tuoreeltaanumpeutuneissa ruhjeissa ja jäljissä saavat aikaan jäätäviä reaktioita. Näitä tällaisia kohtaamisia minä kutsun haamuiksi, kummitteleviksi ajatuksiksi, kummituksiksi. Voin toki myös kohdata Ihmisen, jonka kanssa jaan enemmän tai vähemmän kuin mitä ehkä haluaisin.
Ehkä jo sanasta voi päätellä, että kyseessä ei ole mikään kaikkein positiivisin asia. Olisikin. Kyllä niitä varmasti on olemassa sellaisia kivojakin, mutta minulla niitä sattuu harvemmin varsinkin oman lukioni ympäristössä.
Sellainen kohtaaminen menneisyyden kanssa satuttaa, vaikka miten kuvittelisi päässeensä yli. Se voi yhdistyä paikan ja ihmisen, asian ja ihmisen, asian ja paikan, musiikin ja ihmisen/paikan kanssa.. Tässä taannoin onnistuin pilaamaan päiväni sellaisella kombinaatiolla. Kuljin kouluun ja kuuntelin sellaista tiettyä Biisiä. Fiilis alkoi olla jo ihan jees, ei siinä, Kappale ei aiheuttanut itsessään mitään hirveitä reaktioita, en kuollut siihen. Mutta sitten näin erään Ihmisen, jonka kanssa yhteinen historia ei vieläkään ole sinut nykyisyyden kanssa. Yhdessä Ihmiseen yhdistyvä Kappale sai askeleeni nopeutumaan ja pian löysinkin itseni istumasta aulan sohvalta miettimässä, miten hengitetään.
Sitten ne toisenlaiset haamut voivat olla myös sanoja. Tällaiset sanat ovat aiemmin käytyjä keskustelujen paloja, koko keskusteluita tai ihan yksinkertaisesti vain sanoja, joita ei tahtoisi tietyltä ihmiseltä kuulla uudestaan, tai jotka tuovat niin vahvat takaumat, ettei tiedä miten eläisi niiden kanssa. Juuri kun luulen, että mikään niistä ei enää haavoita tai tunnu pahalta, jostain pelmahtaa Kummitus sanojen kanssa, enkä enää tiedä, miten päin olisin.
Ei ne ole kummituksia jos ne kävelee vastaan
ne on vain haamuja
aavistuksia jostakin joka oli joskus oleva
Ei ne pure, kylmää vaan
ja saavat toivomaan kuolemaa
kun pakottavat kohtaamaan
menneen mahdin
tulevaisuudelle
ne määräävät tahdin
vaikka ne hautaisi rauhassa lepäämään
~Myrsis -13
Ne sellaiset keskustelut voivat olla todella kehittäviä, ja oikeasti hyviä. Mutta se, että alkaa uudelleen elää menneisyyttä nykyisyyden ärsykkeen takia ei ole mitenkään mukavaa. Tässä taannoin saamani kehu "et ole muuttunut yhtään, sun silmät näyttää yhtä kauniilta kuin silloin" tuottaa yhtäaikaa sekä mielihyvää mutta myös lievää kauhua. Tiedän, että me emme ole enää samanlaisia vaikka olemmekin taas väleissä, mutta en pääse yli siitä faktasta että olen aiheuttanut tahtomattani kyseiselle ihmiselle vaikeita aikoja. Niin ihana ihminen kuin hän onkin, ja miten paljon toivon hänelle tälläkin hetkellä hyvää, en vain voi olla kummituksen jälkeen ajattelematta, että mitäpä jos olisinkin sanonut kyllä yhteen kysymykseen.
Kummitukseni ovat useimmiten sillä tavalla hirveitä, että ne saavat jossittelemaan. Ne saavat minut tekemään asioita joita en todellakaan tahtoisi, joita en enää haluaisi ajatellakaan. Enkä todellakaan tiedä, miksi omien tekojeni häivähdykset meinaavat taannuttaa minut raiteille, joilta pois päästäkseni nähnyt järkyttävän määrän vaivaa ja ikäviä asioita menneen parin vuoden aikana.
En sano etteikö välillä ole hauska muistaa miten ihanaa hauskaa upeaa jotakin on ollut joidenkin tiettyjen ihmisten kanssa. Sen jälkeen tosin voi herätä katkeruus siitä, ettei enää ole aktiivisessa yhteydessä niihin ihmisiin, koska olemme etääntyneet toisistamme syistä x, y ja z. Sääli, että asiat kummittelevat vieläkin.
Jos vain voisin muuttaa, jos olisin tehnyt toisin.... Rakkaat kummitukseni, olette kuitenkin osa minua, ilman teitä en olisi nyt tämä ihminen, joka luulen ja toivon olevani. En silti vaihtaisi sekuntiakaan vaikka usein toivonkin jättäneeni jotakin tekemättä.
Luultavasti nimeän kummitukseni tässä vastaisuudessa, kuka tietää. Koettakaa tekin selvitä aaveidenne kanssa siihen asti!
♥llä
-Myrsis
Psst! Uudet lukijat, kiitokset ja tervetuloa. En olisi oikeasti uskonut että katsojakertoja tulisi noin paljon! Olette ihania♥ kiitän teitä miljoonasti!
Kummitukseni ovat useimmiten sillä tavalla hirveitä, että ne saavat jossittelemaan. Ne saavat minut tekemään asioita joita en todellakaan tahtoisi, joita en enää haluaisi ajatellakaan. Enkä todellakaan tiedä, miksi omien tekojeni häivähdykset meinaavat taannuttaa minut raiteille, joilta pois päästäkseni nähnyt järkyttävän määrän vaivaa ja ikäviä asioita menneen parin vuoden aikana.
En sano etteikö välillä ole hauska muistaa miten ihanaa hauskaa upeaa jotakin on ollut joidenkin tiettyjen ihmisten kanssa. Sen jälkeen tosin voi herätä katkeruus siitä, ettei enää ole aktiivisessa yhteydessä niihin ihmisiin, koska olemme etääntyneet toisistamme syistä x, y ja z. Sääli, että asiat kummittelevat vieläkin.
Jos vain voisin muuttaa, jos olisin tehnyt toisin.... Rakkaat kummitukseni, olette kuitenkin osa minua, ilman teitä en olisi nyt tämä ihminen, joka luulen ja toivon olevani. En silti vaihtaisi sekuntiakaan vaikka usein toivonkin jättäneeni jotakin tekemättä.
Luultavasti nimeän kummitukseni tässä vastaisuudessa, kuka tietää. Koettakaa tekin selvitä aaveidenne kanssa siihen asti!
♥llä
-Myrsis
Psst! Uudet lukijat, kiitokset ja tervetuloa. En olisi oikeasti uskonut että katsojakertoja tulisi noin paljon! Olette ihania♥ kiitän teitä miljoonasti!
