sunnuntai 11. elokuuta 2013

Minu(ude)sta


Hyvänen aika, kello on pyörinyt eteenpäin niin lujaa tahtia, että huomenna alkaa lukion toinen luokka.  Anteeksi mitä? Milloin tämä ehti tapahtua? Missä vaiheessa se minä täytin sen salakavalan turhakeiän, 17? Miten se kesäloma vain hävisi jonnekin?
Mennyt kesä, mennyt vuosi, kaksi, viisi vuotta… ja joka ikinen vuosi esitän itselleni saman kysymyksen. Mitä minä olen, jollen kykene edes ymmärtämään ajan kulumista? Miten voin elää jossakin puolimaailmassa, tietoisuuden ja olemattomuuden rajamailla niin, että mikään ei aina tunnu yhtikäs missään? Näihin kysymyksiin en vieläkään ole löytänyt/saanut/osannut hankkia vastauksia. Pyöristeltynä, tahtoisin tietää kuka mitä missä minä olen.

Voisin toki vähän avata jotakin itsestäni tämän nickin takaa. Eli tässä postauksessa jotakin Myrsiksestä, tästä pienestä pikkuotuksesta joka yrittää ymmärtää itseään.

Koen olevani tunneihminen. Olen hyvin empaattinen, enkä yleensä vaadi paljoa. Jos puhutaan totta, en uskalla enää odottaa keneltäkään mitään. Vaikka luotan ihmisiin, pelkään. Minä pelkään itse asiassa nykyään paljon, että saan vielä näpeilleni kaikilta tai ihan mistä tahansa. Pelkään sitä, että jään vielä oikeasti yksin pimeään, josta ei pääse pois. Pelkään hiljaista kotia, maailman pahuutta, koen ahdistusta asioista joita en saa tehtyä ahdistuksen ja osittaisen ajanpuutteen sekä pelon yhdistelmän takia. Tahdon silti tehdä muut ihmiset iloisiksi ja onnellisiksi, vaikka sitten omalla kustannuksellani. Siten edes joku nauttii varmasti. Tiedän sen olevan typerää, mutta se on tapani suojautua.
Miellyttäminen on myös iso osa persoonaani, mutta kenties pahin asia minussa on pyyteettömyys. En vaadi oikeastaan mitään, vaikka siltä ehkä vaikutankin. Tarjoan palasta sydämestäni kaikille, olen avoin ainakin ulkoisesti, yritän niin lujaa tyydyttää muiden tarpeet, että usein unohdan itseni.

En tahdo pakottaa ketään pysymään vierelläni. Tiedän nimittäin miten pahalta sellainen tuntuu. Olen valmis kääntymään pois ja päästämään irti, jos niin tahdotaan. Mutta se tekee niin kipeää, etten tekisi sitä mielelläni. Särjettyjä palasia on ikävä liimailla kokoon, enkä minä tahtoisi enää yrittää pysyä kasassa. Se on haastavaa jo muutenkin.

Haastavaa on myös tarve tehdä paljon ja kaikkea vielä senkin lisäksi, että yritän saada kaikki tyytyväisiksi. Olen mukana kaikessa mahdollisessa, jos vain on yhtään vapaa-aikaa jäljellä sitä uutta ihastuttavaa proggista varten. Minulta tulee performanssi-ideoita, ja muitakin ajatuksia, enemmän kuin muille voi jakaa. En tiedä laisinkaan miksi teen näin paljon (liikaa) juttuja. Sellaisia me Myrsikset vain olemme.

Ai, että minustako tuntuu yhtään miltään? Ei, pois se minusta. Tälläkin hetkellä yritän vain löytää itseäni jostakin täältä yleiseltä seinältä, jonne minut jätettiin, mutta josta minut kenties huomataan kun minulta tarvitaan palveluksia. Ei täällä hirveästi muita näy. Ehkä mahdolliset muutkin ovat vain samankaltaisia, seinäruusuja, vaikka räikeä ja esilläoleva persoona olenkin, mutta siitä toisella kertaa. Olen menossa etsimään taas itseyttäni. Minuudestani kuullaan kenties vielä.

Pitäkää kiinni ja huolta itsestänne. Se voi muuten vaikka karata;>

♥llä

-Myrsis