Luottamuksesta

Otan vastaan luodin jolla suhunkin jo osuttiin, revittiin viilloille ja siipirikoksi tehtiin

Minusta on viimeaikoina tuntunut oikeasti tosi pahalta, kun olen seurannut vierestä ihmissuhdesotkuja, joita tälle keväälle on siunaantunut tavattoman paljon. Juuri kun ehdimme olla toiveikkaita että voi hengittää, viimeinen kolmeviikkoinen koulussa alkoi yllättävissä merkeissä. Tuntuu hiukkasen ikävältä ajatella, ettei se ollutkaan tässä.

Samassa tiimellyksessä sain kuulla olevani laskelmoiva ja kylmä ihminen, johon ei kuulemma voi luottaa. Myönnän tehneeni virheen, jonka tosin kuka tahansa muu olisi saanut anteeksi. Myönnän rikkoneeni lupauksen ja pyysin vilpittömästi anteeksi, vaikka vastaanotto olikin todella kova ja jähmeä. Kun sain kasvoilleni kovia sanoja, voin myöntää nyt ääneen murtuneeni täysin. Itkusta ei vain voinut tulla loppua. Ilmeisesti minulle ei ole annettu anteeksi vieläkään täysin, mikä minusta on harmillista.

Mä rakastan sua aivan liikaa, vaikka herätät mussa vihaa

kun sä käännyt ja sanot, ettet enää luota kun en osaa olla ja pitää päätä kiinni

kun teen väärin muka monetta kertaa,

Luottamus on tärkeää ja merkitsee minulle paljon. Minusta on inhottavaa rikkoa sitä. Välillä niin vain käy, kun lakkaan kykenemästä tekemään asioita joko ajan tai jaksamisen puutteen vuoksi. Surullista sinänsä, olen mielestäni kunniallisuuteen ja rehellisyyteen pyrkiytyvä ihminen. Jos ja kun aina joskus joudun peruuttamaan jotakin, tuntuu siltä, että olen pettänyt kaikki. Yleensä silloin en ole oikeasti tehnyt mitään väärin. Perfektionistinen puoli itsessäni vain tahtoo teurastaa puolet mielenterveydestäni siinä vaiheessa, varsinkin jos tulen torjutuksi yrittäessäni korjata virheitä.

Huudat mulle vaikket tajuu itsekään merkitystä sanojen, jotka kaadat mun päälle kun astuin ”ohi” ammuksen jonka itse laukaisit.

En sano olevani parempi kuin muut. Olen ihan yhtä ihminen tämän(kin) asian suhteen kuin tavalliset kanssaeläjät. Minun luottamukseni on pirstaloitu usein kasaan, revitty yhä uudestaan sirpaleiksi, minut on petetty muutamaan otteeseen ja muuta mukavaa. Siitä huolimatta olen jollakin ilveellä aina yrittänyt kasata sen takaisin. Nykyään se ei ole läheskään niin varauksetonta kuin vielä vaikkapa vuosi sitten.

Laitan naamaan naamion ja jatkan matkaa hymyillen vaikka tiedän että paha olo jatkaa yhä lymyillen

minun sisälläni on enää kuumaa tuhkaa.

Minusta luottamus on silta pitkän rotkon yli. Sen saa helposti tuhottua, mutta uudelleenrakentaminen on mahdollista. Se vain on astetta vaikeampaa, ei mahdotonta.

Seuraavalla kerralla matkalaukkuelämästä, kaukaisuuksista tai jostakin ihan muusta. Anteeksi taas aivan liian pitkä kirjoittamattomuus, minä yritän kyllä ihan totta. Runo on omasta kynästäni ja purin siien hieman ahdistusta ja ketutusta mitä tilanne aiheutti. Mutta yritän kovasti saada tekstiä aikaan. Älkää silti luottako liikaa;> suurimmat anteeksipyyntöni että jouduitte odottelemaan.

♥:llä

-Myrsis