Haavoista ja niiden parantelusta

Me kaikki ihmiset olemme haavoittuvaisia, vaikka usein kuvittelemme, ettei mikään kosketa. Usein tuntuu siltä, että kaikki paha tapahtuu kaukana kaikesta eikä ainakaan kuulu meille. Mutta jos yrittää elää elämäänsä niin kuin tahtoo (tai sitten niin kuin joku muu tahtoo) tulee väistämättä törmäämään tilanteisiin, joissa kaikki ei mene niin kuin olisi odottanut. Silloin se jokin elämänvirran tapainen tulee ja jättää meihin jälkensä. Ikävistä tilanteista jää haavoja, jotka eivät välttämättä parane koskaan.

Aina nämä haavat eivät jää edes isoista asioista. Aina joskus niitä aiheuttaa tahtomattaan itselleen tai muille. Toisinaan sanoo jotakin pahasti, tai tekee tietämättään väärin toista kohtaan. Aluksi itsestä pieneltä tuntunut ruhje saattaa kasvaa ja tulehtua ja jättää kovin kivuliaan arven mennessään toiseen tai itseen.

Itse voin sanoa, etten ole mikään puhtoisin ihminen. Minulla on menneinä vuosina ollut hyvinkin vaikeita ajanjaksoja, mutta tähän mennessä olen selvinnyt niistä yhtenä kappaleena. Ala-asteaikainen koulukiusaaminen, yksinäisyys, siitä johtuva itseinho ja edellä mainitun purkutavat kriittisyytenä ja täydellisyyshakuisuutena eivät ole olleet helppoja, mutta tässä sitä vielä ollaan.

Haavoja olen saanut parannella hyvän tovin kutakin, mikä on valitettava fakta. Kipeimmät eivät ole lakanneet vihlomasta vieläkään. Uusin ja ehkä pahin taitaa olla viime toukokuulta, jolloin jouduin ehkä ensimmäistä kertaa olemaan itsekäs ja särkemään erään ihmisen sydämen vain oman henkisen terveyteni tähden. Miellyttäjäluonteeni takia se tuntuu vieläkin pahalta, mutta tiedän, että jollen olisi tehnyt niin, olisin ollut onneton pidemmän aikaa. Tahtoisin pyytää anteeksi aiheuttamaani tuskaa ja kärsimystä, mutta en usko, että pyyntöä otettaisiin vastaan.  Olen kuitenkin melkein ja likipitäen sinut asian kanssa, ja tiedän mitä tein. Ehkä jonakin päivänä minullekin annetaan anteeksi.

Parantelussa apuna minulla on ollut joukko ihmisiä. Olen oppinut jälleen arvostamaan itseäni ja saanut myötätuntoa kun sitä olen tarvinnut. He ovat tukeneet minua vaikeina hetkinä ja olleet siellä, kun olen ollut huipulla. Olen näille ihmisille paljosta velkaa. He tietävät että puhun heistä. Tiedän myös, että kaikilla on tällaisia ihmisiä, jossakin. Ainakin yksi tällainen ihminen, joka tulee ja tuuppii mäissä ylöspäin ja pitää kiinni huipulla. Tahdon olla monelle ihmiselle tällainen tukipylväs, jos vain mahdollista. Toivon voivani umpeuttaa ruhjeet ja parantaa arvet, mutta en tiedä, riittääkö se.

Ehkä olen jatkanut elämääni hieman pirstotumpana kuin ennen, ehkä hieman rujommilla piirteillä, ehkä silti hieman enemmän minuna kuin aikaisemmin. En voi sanoa, etteivätkö tapahtumat olisi jättäneet suuria jälkiä, tai että kaikki merkit olisivat parantuneet kokonaan, mutta olen oppinut elämään asioiden kanssa. Oikeastaan, en usko että tapahtumasarja, jonka olen kokenut, on ollut minulle läpipaha. Voisin väittää, että nämä kokemukset ovat tehneet minusta minut.

Joku viisas sanoi joskus, että se mikä ei tapa, vahvistaa.  Pidemmällä tähtäimellä olen asian kanssa melko lailla samaa mieltä.

♥:llä

~Myrsis~